Päässäni mietin, sielläpä siellä, mukavuusaluetta. Tai sitä mitä se oikeastaan on. Se voi olla maantieteellistä: onpa Suomessa mukavaa, Ruotsissa ei niinkään. Tai se voi olla elämäntilanne: onpa elämäni mukavaa, mutta jos teen tämän valinnan, siitä tulee epämukavampaa. Se voi myös olla elämistä hyvissä oloissa: " jos luopuisin espressokeittimestäni ja lähtisinkin erämaahan elämään ilman vesivessaa, niin..." Mutta se voi myös olla elämän valintojen tekemistä niin että oma elämä on mahdollisimman mukavaa itselle, mahdollisimman paineetonta ja ongelmatonta (ei täysin kuitenkaan koska sehän ei ole realistista vai onko?) silläkin hinnalla että ajatukset sitten vain pyörivät itsensä ympärillä, omassa jokapäiväisessä tyytyväisyydessä.

Ihan vain heräsin tätä ajattelemaan kun mieleeni tuli eräs tuttavani, jota en ole tavannut pitkään aikaan, vaikka asumme samassa kaupungissa, kumpikin sattumalta juuri muuttaneina. Olemme jakaneet elämää aiemmin, mutta sitten vain tuli vuosien tauko, naimisiinmeno ja lapsi. Hänelle, ei minulle siis. Ja muutosten mukana myös muita vaikeuksia. Ja jotenkin, kyllä vain, ajattelin että en jaksa ottaa yhteyttä. Tai ajattelin että en ole jaksanut ja aloin miettimään miksi. Että se vie voimiani ja aikaani ja ja ja... Ja aloin ajattelemaan kaikkea muutakin. Ja kuinka elänkään mukavuusalueellani mielessäni. Pyörin itseni ympärillä. Minä, jota mukavuusalue-teema on puhutellut jo useamman vuoden, olen JUMISSA omalla mukavuusalueellani ja huomaan jo kasvattavani juuria ja se johtuu rohkeuden puutteesta.

Mutta niin, mikä se mukavuusalue itse kullekin on, mistä tai kenestä se muodostuu, on se sitten ihmisistä tai materiasta, luulen että välillä on mukava hieman havahtua ja ainakin ravistella ne kasvattamansa juuret irti siitä maasta ennen kuin on niin jumissa ettei edes halua ikinä lähteä pois.